INKOO-Raaseporin TUULIVOIMAPUISTO
Taustaa ja sijainti
Suomen Merituuli Oy selvittää tuulivoimapuiston rakentamismahdollisuuksia Inkoon ja Raaseporin edustojen merialueilla maakuntakaavan ohjaamassa paikassa. Maakuntakaava ohjaa alueiden käyttöä.
EU on sitoutunut vähentämään hiilidioksipäästöjä ja kasvattamaan uusiutuvien energioiden osuutta 20 %:lla vuoteen 2020 mennessä. Sitoutumisen myötä Suomi on omassa energia- ja ilmastostrategiassaan määritellyt tavoitteekseen rakentaa mm. tuulivoimaa 2 000 MW vuoteen 2020 mennessä. Tämä tarkoittaa noin 700 kpl:n teollisen mittakaavan tuulivoimaitoksen rakentamista. Tuulivoima on mahdollisuus alueen kunnille ja kuntalaisille.
Suomen Merituuli Oy haluaa osaltaan edesauttaa tavoitteen saavuttamisessa ja käynnistää tämän vuoksi suunnitellulla sijoituspaikalla ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaisen arviointimenettelyn (YVA-menettely).
YVA menettelyssä selvitetään laajasti hankkeen ympäristövaikutuksia. Ympäristövaikutuksiin kuuluvat luonto- ja maisemavaikutusten lisäksi myös mm. vaikutukset alueelliseen ja valtakunnalliseen energiantuotantoon.
Hankkeeseen sisältyy noin 60 tuulivoimalaitosta Inkoon edustan merialueella. Suunniteltu paikka sijaitsee avomerellä noin 20 km päässä Inkoosta (kuva 1).

Kuva 1. Hankealueen sijainti kartalla.
Tuulivoimapuiston koko
Tuulivoimapuisto käsittää alustavien suunnitelmien mukaan noin 60 tuulivoimalaitosyksikköä, joiden yksikkötehot ovat noin 3 5 megawattia (MW). Alueen yhteenlaskettu teho voi olla noin 180 - 300 megawattia (MW). Suunnittelualue jakaantuu kahteen osakokonaisuuteen: maakuntakaavan mukaiseen alueeseen ja sen ympärillä olevaan reuna-alueeseen. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 53 km2.
Kukin tuulivoimalaitosyksikkö koostuu noin 100 metriä korkeasta tornista ja kolmilapaisesta roottorista. Roottorin halkaisija on noin 100 125 metriä. Lisäksi jokaiselle tuulivoimalaitosyksikölle on rakennettava perustukset sekä kulkuyhteys ja voimalinja. Tuulivoimalaitosyksiköt yhdistetään suunnittelualueella sijaitsevaan valtakunnalliseen sähköverkkoon.
Alueen kaavoitustilanne
Uudenmaan liiton maakuntavaltuusto on hyväksynyt uudenmaan maakuntakaavan vuonna 2004. Maakuntakaava on hyväksytty ympäristöministeriössä 8.11.2006.
Maakuntakaavassa valtaosa suunnittelualueesta on osoitettu tuulivoimatuotantoon soveltuvaksi alueeksi (tv) (kuva 2). Suunnittelualueella ei ole muita kaavamerkintöjä. Alueen välittömässä läheisyydessä ei sijaitse suojelualueita. Lähin suojelualue on noin 3 km päässä, rannikon tuntumassa sijaitseva Tammisaaren ja Hangon saariston ja Pohjanpitäjänlahden merensuojelualue (Natura 2000alue, FI0100005).

Kuva 2. Maakuntakaavaan merkitty tuulivoimatuotantoon soveltuva alue (mustalla merkitty rajaus), reuna-alue ja koko hankealue.
Keskeiset arvioitavat ympäristövaikutukset
Ensivaiheessa Suomen Merituuli Oy tulee selvittämään YVA-lain mukaisen prosessin yhteydessä, millaisia vaikutuksia hankkeella olisi. Etukäteen arvioiden keskeiset hankkeen vaikutukset ovat:
- Vaikutukset Suomen energiaomavaraisuuteen
- Vaikutukset kuntien talouteen ja alueen työllisyyteen
- Vaikutukset maisemaan
- Maisemavaikutukset merelle
- Asuntojen ja loma-asuntojen maisema-arvot
- Vaikutukset luontoon ja suojelualueisiin
- Erityisesti vaikutukset linnustoon
- Vaikutukset merialueeseen ja sen käyttöön
- Vaikutukset vedenlatuun
- Vaikutukset pohjaeliöstöön ja vedenalaisiin luontotyyppeihin
- Vaikutukset kalastoon ja kalastukseen
- Sosiaaliset vaikutukset
- Vaikutukset ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen
- Vaikutukset virkistyskäyttöön
Hankkeen suunnittelu ja luvitus
Hankkeen yleissuunnittelua tehdään arvioinnin yhteydessä. Se jatkuu ja tarkentuu ympäristövaikutusten arviointimenettelyn jälkeen.
Kerromme hankkeesta yksityiskohtaisesti toteutuksen edetessä.