Skip Ribbon Commands
Skip to main content
inkoo-raasepori

Inkoo-Raaseporin merituulivoimapuisto

 
Mittakaava
Inkoon ja Raaseporin kuntien edustalle suunniteltu tuulivoimapuisto käsittää suunnilleen 5 x 20 kilometrin kokoisen merialueen, jolle rakennetaan noin 60 nykyaikaista tuulivoimalaa. Voimaloiden napakorkeus on noin 100 metriä ja teho 3-5 MW. Voimaloiden välinen etäisyys on noin 700 metriä.

Sähkön määrä
Valmis puisto tuottaisi vuodessa arviolta 400.000 kerrostalokaksion kulutusta vastaavan määrän sähköä. Määrä on noin 16 kertaa isompi kuin Inkoon kunnan sähkön kulutus tai 20 prosenttia koko Helsingin sähkön kulutuksesta.

Vaikutukset luontoon
Puisto sijoitetaan kauemmas avomerelle, kuin mitä alun perin suunniteltiin. Voimalat ryhmitellään niin, että väliin jää avointa horisonttia. Inkoossa on 3000 mökkiä, joista alle prosentista olisi näköyhteys voimaloihin. Lähimpään asuttuun mökkiin on yli kolme kilometriä ja lähimpään merikotkan pesään kuusi kilometriä.

Aikataulu
Projektin YVA-menettely on tehty ja tällä hetkellä hanke odottaa kuntakaavoitusta. Samalla tehdään koko ajan lisää teknisiä selvityksiä, muun muassa ahtojään ja meripohjan suhteen. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, tuulivoimapuiston meriperustuksia voidaan ruveta rakentamaan vuonna 2014 ja itse voimaloita voidaan ruveta pystyttämään vuonna 2015.

Valmistelun päävaiheet
 
Viranomaisselvitykset
1. Maakuntakaava
2. YVA-menettely
3. Yleiskaavaprosessi
4. Rakennuslupa
 
Tekniset selvitykset
1. Esisuunnittelu
2. Sähköverkon ja laitosten suunnittelu
3. Koeperustus ja tuulimittaukset
4. Neuvottelut laitetoimittajien kanssa
 
Taloudelliset selvitykset
1. Alueiden hankinta
2. Mahdollinen investointituki
3. Kannattavuuslaskelmat ja rahoitus
4. Investointipäätös